Tuesday, 5 September 2017

LOMAREISSU PERHEEN KANSSA // PÄRNU

Moi! Tosissaan käytiin  perheen kanssa pienellä lomareissulla, jossa mentiin ensin laivalla Tallinnaan ja sieltä jatkettiin autolla Pärnuuseen. Pärnuussa oltiin pari päivää, jonka jälkeen lähdettiinki ajamaan kohti Riikaa eli Latvian pääkaupunkia. Tässä kerron teille vähän Pärnusta.

Lähettiin siis laivalla Helsinki-Tallinna ja sitten ajettiin autolla Tallinnasta Pärnuun. Saavuttuamme Pärnuun, jätettiin hotellille kama, vaihettii uimavehkeet päälle ja lähettiin Pärnun hiekkarannalle. Pärnun hiekkaranta on toosi pitkä ja pitkään matala ranta, jossa oli isot aallot! Vesi oli kivan lämpöstä, rantapohja oli ihanan hiekkanen ja siellähän me uitiin ja hypittiin aaltoihin. Ku oltiin oltu jonkun aikaa rannalla, lähettiin siitä sitten ihan siihen pieneen keskustaan, josta etittiin sit ravintolaaa ja käytiin syömässä. Sit kierreltiin vielä hetki ja mentiiki pikku hiljaa takas hotellille.

Seuraavana päivänä eli maanantaina lähettiin kiertelemään vielä kaupunkia, vierailtiin yhessä kirkossa ja sit me käytiin parissa kaupassa. Sen jälkeen, puolen päivän aikoihin pakkailtiin kamoja ja lähettiinkin ajelemaan kohti Latviaa, josta kerron seuraavassa postauksessa.

Siihen asti,
♡:  Venla

Hallo! In der Sommerferien haben wir (also ich und meine Familie) eine kleine Ferienreise gemacht. Wir haben in Finnland's Nachbarland Estland besucht und auch in Lettland besucht. Am Sonntag gingen wir mit dem Auto nach Helsinki und dort mit dem Schiff nach Tallinn. (Hauptstadt von Estland.) Dann sind wir nach Pärnu gefahren und dort ein paar Tag geblieben und dann nach Lettland, nach Riga gefahren. Riga ist dann ja Hauptstadt von Lettland. Zuerst erzähle ich euch ein bisschen über Pärnu in Estland. :-)

Wir gingen mit dem Auto nach Pärnu und dort sind wir ins Hotel gegangen. Wir haben unsere schwimmsachen genommen und in der Strand gegangen. Der Strand in Pärnu war so schön! Lange Strand, kein tiefes Wasser zuerst, ziemlich warmes Wasser, grosse Wällen=super. Es hat wirklich Spass gehabt. Nach dem schwimmen sind wir zurück ins Hotel gegangen und dann im Zentrum gelaufen. Also unsere Hotel war schon im Zentrum aber troztdem also ja muss man noch ein bisschen dort laufen. Das Zentrum war süss und wir sind dort gelaufen, dann ins Restaurant gegangen und gutes Essen gegessen. Dann sind wir noch ein bisschen umherum gelaufen und dann zurück ins Hotel gegangen.

Am Monntag also nächste Tag haben wir ein bisschen geshoppt und umherum im Zentrum gelaufen. Im Mittagszeit sollten eir unsere Gepäck packen und weiter fahren -nach Lettland, nach Riga. (Riga ist ja der Haupstadt von Lettland.) Über Riga in Lettland erzähle ich im nächste Blogg. :-)

Bis dann,
♡: Venla


Tuesday, 29 August 2017

KUULUMISIA

Moikka pitkästä aikaa! Miten teillä menee? Mulla menee hyvin. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjotella vähän kuulumisia ja päivitellä tapahtumia, joita en oo vielä tänne kirjotellut. Monen monta blogitekstiä löytyy luonnoksena, joten otetaanpa itseäni niskasta kiinni ja kirjoitellaan kaikki valmiiksi. :)  Kesällähän mulla oli meidän Rotaryvaihtareiden kanssa Eurooppa-kiertuematka ja aion kyl tehä niistäki vielä postaukset erikseen!

Tosissaan kesälomalla heinä-elokuuvaihteessa me mentiin koko perhe pienelle lomareissulle. Lähettiin autolla laivankaa Helsingistä Tallinnaan ja Tallinnasta ajettiin autolla Pärnuun. Pärnuussa oltiin pari päivää (1 yö), josta me lähettiinkin ajelemaan kohti Latviaa ja Latvian pääkaupunkia. Riikassa vieteltiin sitten muutamia päiviä, jonka jälkeen takaisin kotiin. :) (Postausta tulossa!)

Koulu alkoi 10.8. ja mulla starttasi siis lukion toinen luokka. Paljon on jo tekemistä ja koeviikkokin lähestyy kovaa vauhtia.

Palaillaan pian taas! :)
Hallo! Wie gehts Euch? Mir geht es gut. Ich habe gedacht, ich schreibe jetzt ein bisschen wie es geht. Die Schula hat am Donnerstag 10.8. angefangen und ich bin jetzt in der zweiten Klasse im Gymnasium. Ich habe viel Schulsachen zu tun und bald ist doch die Prüfungswoche. Ich glaube, ich habe dann 6 Prüfungen..

Im Sommer haben wir (ich und meine Familie) eine kleine Reise gemacht. Wir sind mit dem Auto und mit dem Boat zuerst aus Helsinki nach Tallinn (Hauptstadt von Estland) gegangen und aus Tallinn nach Pärnu (noch in Estland) gefahren. In Pärnu waren wir ein paar Tagen. Dort sind wir weiter gefahren, also nach Lettland, nach Riga. Riga ist die Hauptstadt von Lettland. Dort waren wir vielleicht vier Tagen und dann nach Hause gefahren (+mit dem Boat). Es war eine schöne Reise.

Ich schreibe bald Euch über mein Rotary Europa Tour und über die Reise nach Estland und Lettland. :)

Bis bald noch! <3